Byebye 2016

Out in the rays of the evening sun

Our story is never done

Fly over streets where we used to run

I'm still here, I hope you know

Thank you for how beautiful it's been

I come apart, I'm going under

And then I feel only love

Vuosi 2016 oli aika hassu vuosi. Nyt ku kattoo taaksepäin, niin mulle tapahtu aika paljon kaikkee, mut sitä vuotta eläessä tuntu, ettei mun elämässä tapahdu yhtään mitään.

Vaikka mun vuoteen mahtu tosi paljon hyviäki asioita, niin oli ehkä enemmän sellanen astetta paskempi vuosi taas. Lopussa lähti kyl paraneen. Oli paljon sellasia hetkiä, et olis halunnu vaan luovuttaa elämässä. Niinku ero Jonista oli yks sellanen, ku se jätkä ei vaan osannu erota. Se herätteli mussa eron jälkeen jatkuvasti turhaa toivoo. Mä jaksoin roikkuu sen sanoissa aika kauan, mut sit mä lopulta onneks tajusin, et mun on pakko käydä kouluni loppuun ja jatkaa mun elämää ilman sitä. Onneks mulla oli aivan helvetin hyvä opettaja, joka tuki kans sinä pahimpana aikana ja anto mulle mahollisuuden viel valmistuu oikeeseen aikaan. Ja onneks sit mul oli Riikka, jonka luona mä kävin juhlimassa sen lakkiaisii. Se ilta oli kyl yks tärkeimmist hetkist luultavasti koko vuonna. Koska sillon mä sain kuulla itestäni niin paljo positiivisii asioit, et sen egoboostin voimal mä uskon päässeeni sit vihdoin Jonist yli. Ja toinenkolmasneljäs hetki oli yhtä samaa asiaa ja henkilöö koskevia. Mut onneks täs ollaan jo voiton puolella siinäki asiassa, finally.

Viime vuodesta ehkä parhaiten jääny mieleen jäbsin tapaaminen, tietysti. Meillähän siis kesti ainaki joku kolme kuukautta ennenku me ees "ruvettiin seurusteleen", kummallakaa ei ollu kiirettä hypätä suhteesee samantien (ja oli siin muutama muuki juttu, tietäjät tietää), joten määriteltiin toi meiän suhde tapailuks melkeenpä siihen asti, et jäbs raahas rojunsa Keuruulle. Sit jääny mieleen valmistuminen, muutto Akaalle jäbsin kaa, tottakai. Siitähä on vasta kuukausi. Ja sit kaikki reissut, mitä on tehty kartingin perässä. Viro, Jyväskylä, Härmä... Vaikka tää ei oo todellakaan ollu mitään helppoo aikaa (siitä alkaen ku tutustuin toho yhteen) niin kyl mä ajattelen, et se on ollu noitten kaikkien paskojen hetkien arvosta. Joo, välillä on ollu ihan oikeesti aivan helvetin vaikeeta ja halunnu vaa unohtaa kaiken, jumittuu Keuruulle takas, yksin, mut se oli pääasias sillon tapailuaikana. Kyllähä niit hetkii viel senki jälkeen on ollu, mut nyt mä haluaisin uskoo ja toivoo, et niitä ei enää tulis. Ja ei, nää hetket ei oo jäbsin syytä. Ja sit muita huippuhetkii on ollu just toi Riikan näkeminen ja sit tietysti Kouvolareissu ku näin Ossia.

JA SIT KAIKKI NE KERRAT KU ON JÄBSIN KANSSA KÄYTY PELAAMAS POKEMON GO ♥ :'D

Viime vuonna mä myös näin mun porukoita paljo enemmän ku edellisvuonna. Ja syy tähän on aika selvä. Ne ku asuu molemmat Tampereella, niin mulla ei edellisvuonna ihan kauheesti ollu tälle suunnalle asiaa, viime vuonna oli. Muistan, et äite jossai vaihees tokas, et onpa kiva ku jäbs raahaa mua käymää. :') Ja faijan kanssa käytiin tosiaan kattomassa se uusin Star wars ja syömässä käytiin useemman kerran sen kanssa/luona.

Viimesen puolen vuoden aikana myös mussa on näkyny aika selkee muutos. Jäbs on vähänniinku pakottanu mut sosialisoitumaa ja tutustuun uusiin ihmisiin, niin tää mun "anteeksetoonolemas" -asenne on vähä jääny ja tilalle on tullu vähä itsevarmuutta. Vois hyvinki sanoo, et mulla ei ihan kauheesti mitää sosiaalisii taitoi ollu, mut nyt niit on täs vähä treenailtu ja jatketaan samalla tiellä.

Nyt ku kirjotuksen jälkeen taas miettii, niin loppujenlopuks viime vuosi oliki ihan okei. Ei ihan täyttä paskaa, muttei ihan koko aikaa ruusuil tanssimistakaa. Niinhä sen kuuluuki mennä.

Näis aurinkoisis ja kylmis tunnelmis jatkettakoon vuotta 2017.
Cya.